KESÄYÖN ON ONNI OMANANI

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Aioimme lähteä juhannusaatoksi mökille, mutta sääennusteet olivat niin epävakaisia, että päädyttiin viettämään aattoa siskoni luokse. Wikipediasta kurkkasin juhannukseen liittyvää faktaa ja kyllä vain aaton aikana lasten riemunkiljahduksista (lue: älämölöstä/huutokiljunnasta) johtuneiden desibeliräjähdysten perusteella uskallan todeta, että pahat henget on karkoitettu avaruuteen ja onnea kerätty ainakin loppuelämäksi. 

Vielä viimeisillä voimanrippeillä raahauduimme katsomaan kokkoa jokirantaan. Olihan se kaunis, tunnelmallinenkin. Siinä vielä mölisevän juhlakansan keskellä tavoitin lämpimän onnen tunteen perhe lähelläni. Ruislinnun laulu jäi vain kuulematta.